Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä sivua pyörittelee tälläinen päälle 40 v äippä. Perheeseen kuuluu ukko ja kaks lasta. Aikuisia jo molemmat sekä sekalainen seurakunta karvaisia eläimiä. Harrastus näkyykin näillä sivuilla suht hyvin. Siihen vielä vois lisätä neulomisen ja käsityöt muutenkin. No kyl tuo ruuanlaittokin kiinnostaa, kun vaan aikaa siihen on perehtyä kunnolla. Kaikkia uusia ruokia tulee kokeiltua. Mut kunhan vauhtiin pääsen, niin eiköhön tännekin niitä kuvia eksy enemmänkin jossain vaiheessa.

02.05.2012 - 16:30

 

Tullut taas muutamia sukkia väkerrettyä. Ja en vieläkään ole saanut puikkoja kesäteloille. Taas uutta sukkaa puikoilla.

 

Nämä sukat kaveri teki miule ja ajattelin tätä mallia itekkin tehdä sit joskus. Tuossa vieressä on aluillaan sillä sukka samalla mallilla.

31.03.2012 - 08:30

Välillä piti neuloa jotain muuta, kun alkoi ainainen sukkien neulominen kyllästyttää. joten tein sitten poropipon ja lovikkaat.

19.03.2012 - 06:09

Sukkia aina vaan. Nyt ollut vähän taukoa neulomisessa, kun olen ollut kipeänä ja tenniskyynärpään tekas käteen. Pakko rauhoittaa käsi välillä.

19.03.2012 - 06:05

22.02.2012 - 09:00

Tyttö halus paistaa pullaakin sitten, joten näistä tehtiin laskiaispullia.

Ohje:

  • 0,5 l maitoa
  • 2 pussia kuivahiivaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl kardemummaa
  • 200 g margariinia
  • noin 1 kg jauhoja

Valmistusohje:

  1. Tämä on perus pullataikinan ohje, josta tulee noin parikymmentä pullaa.
  2. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi
  3. Riko kananmunat maidon joukkoon.
  4. Lisää hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma sekä alusta mukaan hieman jauhoja.
  5. Anna seistä noin 15 min ennen kuin lisäät loput jauhot.
  6. Vaivaa sula rasva taikinaan.
  7. Anna kohota noin 30 min ajan.
  8. Voitele leivotut pullat munalla.
  9. Paista 225ºC noin 10-20 minuuttia

Myö tehtiin tämä ohje kaksinkertaisena. Eli litran taikina.


 

22.02.2012 - 08:52

Tuli sit eilen vähän leivottua. Karjalanpiirakoita.

Ohje:

Riisipuuro:

6 dl vettä

6dl riisiä

3 litraa maitoa

3 tl suolaa

Kiehauta vesi ja laita riisit turpoomaan. Lisää maito ja keitä kypsäksi n. tunti. Lisää suola.

Tee kuoritaikina:

  • Kuoritaikina:
  • 2 1/2 dl vettä
  • 5-6 dl hienoja ruisjauhoja
  • 1 tl suolaa

1. Sekoita suola ja jauhot kylmään veteen. Vaivaa taikinasta kiinteä ja tasainen kunnes se irtoaa käsistä. Alusta taikina kiinteäksi pyöreäksi palloksi.

2. Leivo pallosta tasainen tanko, jonka halkaisija on viisi senttiä. Leikkaa tai nipistele pötkö noin 50 tasaiseen palaan.

3. Taputtele eli alentele palat pyöreiksi levyiksi, kakkaroiksi. Käytä apuna ruisjauhoja. Aseta kakkaroita päällekkäin ja peitä, etteivät kuivu liikaa.

4. Ajele kakkarat piiraspalikalla ohuiksi kuoriksi. Vältä liikaa jauhojen käyttöä. Kakkarat ajellaan joko pyöreiksi tai soikeiksi.

Lado kuoret päällekkäin ja laita hieman ruisjauhoja väliin.

Peitä kuoret liinalla.

Laita riisipuuroa kuorien päälle ja rypytä piirakan muotoon.

Paista 300 astetta n. 15 minuuttia.

 

 

 

22.02.2012 - 08:50

Muutamat sukat taas valmistuneet ja 34. pari on puikoilla tulossa. Vaaleet ja mintunvärinen niistä voittolangoista tehty ja naisten koko 38-39. Sininen miesten koko n. 43.

06.02.2012 - 18:54

Tässä on kaikkea kivaa ja tuo kaulaliina sopii hyvin miun yhen takin väreihin.

Langoistahan sitä sit sukkia väsätään.

Ja nämä voitin täältä.

http://www.leikku.vuodatus.net/blog/3137979/leilan-erikoosen-7-arvonta-/

21.12.2011 - 08:09

Tää on vielä terää vaille valmis. Pitihän se junasukkakin tehä. Kerrankin osasin lukea ohjeita. Yleensä teen sukkia et joku neuvoo mallin.

 

 

 

 

Kouluruokatesti

Jos olisin kouluruoka, olisin

Ideakeittiön kouluruokatesti: olen Kaalilaatikko ja lasi vettä

Kaalilaatikko ja
lasi vettä

Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Tunnustuksia
Sivupohjia




Blogilista
Oma nappini (ota mukaan)
Nappini tekijä
Sivupohjia

Vierailijoita sivulla